Tarinani
Kouluttauduin ensin 80 luvun alussa puuseppä / terähuoltajaksi Pohjois-Savon ammattioppilaitoksessa ja myöhemmin puuteollisuusteknikoksi Lahden Teknillisestä oppilaitoksesta.
Oltuani vähän aikaa terähuoltajan töissä pääsin Veneveistämö Jänmarinille puusepäksi sisustamaan jalopuilla lasikuituveneitä. Siellä edesmennyt puuseppämestari Pentti Klingberg opetti nuorelle puusepänalulle perinteisiä käsityöntaitoja puulla sisustamiseen. Vuonna 1991 tekusta valmistuttuani pääsin suunnittelemaan ja myymään kiintokalusteita paikalliseen puusepän liikkeeseen. Yrittäjän urani alkoi v 1994 jolloin perustin Kalustepalvelu JP Ihalaisen. Myyntityö laajentui kaluste asennuksiin ja remonttiurakointiin. Neljä vuotta myöhemmin perustin monien kuopiolaisten tunteman Kodin Puusepän, joka oli keskittynyt puusepäntyönä tehtyihin Keittiöihin ja kodin kiintokalusteisiin ja näiden asennuksiin. Yrityksessä oli parhaimmillaan 6 työntekijää. Kodin Puusepän möin 9 vuoden toiminnan jälkeen ja päätin tehdä remontti töitä yksin pitämällä vain yhtä puuseppää palveluksessani.
Vuonna 2007 syntyi Puuajatus Oy. Myöhemmin vaimo Paula tuli yritykseen mukaan ja päätettiin perustaa kalustemyymälä ja tuotanto. Monipuolinen räätelöitöityjen kalusteiden ja saunojen tuotanto jatkui lokakuulle 2025, jolloin möin Puuajatus Oy:n liiketoiminnan. Tällöin yrityksen vahvuus oli 4 työntekijää. Nyt matka jatkuu vanhalla Y-tunnuksella itseni työllistäen. Uudeksi yhtiön nimeksi valikoitui Sisutuspuuseppä JP Ihalainen Oy.